sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ofelia Marketin ohjelma ja myyjät 9.12.2012


Joulukuuta kohti käydään, lämpötilat laskevat ja markkinakuume nousee...  9.12.2012 järjestettävässä Ofelia Marketissa on luvassa jännittäviä uudistuksia 4-vuotiaan tapahtumamme kunniaksi! Sen lisäksi, että markkinat ovat tänä vuonna y k s i p ä i v ä i s e t  ja sisäänpääsy yleisölle ILMAINEN, pystytetään Glorian toiseen kerrokseen kaksi aivan erityistä myyntialuetta: Ofelia Fleamarket ja Hamlet Boulevard. Yläkerrasta löytyy tuttuun tapaan myös kahvila ja parvi, jolta voi helposti seurata lavaohjelmaa. Alakerrassa on tarjolla ensisijaisesti käsitöitä, uustuotantoa ja tyyriimpiä second hand -tuotteita. Alakerran aulassa palvelee myös koko markkinapäivän ajan infopiste, johon voi myös jättää palautetta tapahtumasta. Kaikkien palautetta jättäneiden kesken arvotaan ihanien yhteistyökumppaniemme lahjoittamia tuotepalkintoja. Julkistamme yhteistyökumppanimme  lähiaikoina!

Ofelia Fleamarketissa on kaupan pääasiassa yksityishenkilöiden kohtuuhintaisia ja tietysti Ofelia Marketin henkeen sopivia kirpputorituotteita. Suuntaa siis yläkerran aulaan ja oikealle käytävälle, mikäli rakastat kirpputoriaarteiden etsintää ja edullisia hintoja!

Hamlet Boulevard on miehille ja muille maskuliinismielisille omistettu ostoskatu yläkerran vasemmalla käytävällä ja sitä saapuu hallitsemaan rautaisella otteella THE Varusteleka. Osta yläkerran aulan kahvilasta vaikkapa olut mukaasi ja siirry Varustelekan Herrasmiesten Putiikkiin nautiskelemaan shoppailusta miehekkäällä otteella!

Ofelia Marketin ohjelmaan kuuluvat perinteisesti muotinäytökset, joihin on panostettu tällä kertaa peräti kolmen erilaisen näytöksen verran! Myyjien muotinäytöksessä tapahtuman myyjät esittelevät tuotteitaan lyhyissä, itse valmistelemissaan näytösosuuksissa.  Toisesta näytöksestä vastaa nuori suunnittelijalupaus Aron Ra, jonka kuolemaa ja uudelleensyntymää käsittelevä MARRA 2012 -vaatemallisto esitellään Ofelia Marketissa yleisölle ensimmäistä kertaa. Kolmannen näytöksen tarjoaa Varusteleka, joka marssittaa lavalle uljaita urhoja ja herrasmiehiä Varusteleka Goes Gentleman -teemallaan.

Muotinäytösten jälkeen joulukuun Ofelia Marketissa päästään ihastelemaan käärmemäisen kiehtovaa Tribal fusion -vatsatanssia, kun lavalle astuvat Laura Luna & Kaira Tribe. Iltapäivällä yleisöllä on myös mahdollisuus osallistua ilmaiseen workshopiin, jossa valmistetaan Dia de los Muertosin hengessä kukka- ja kalloaiheisia asusteita. Workshopin ohjaajana toimii Kuolleiden päivän estetiikkaan erikoistunut käsityötaiteilija Iida Leonsaari / Ida Loves Frida.

Lisäksi joulukuun Ofelia Marketiin saapuu myös suuren suosion saavuttanut ennustajatar Enia Luna, joka tulkitsee jo kolmatta kertaa Ofelia Marketin kävijöiden kohtaloita korteista.

Koko markkinapäivän ajan alakerran aulassa palvelee infopiste, johon voit jättää palautetta tapahtumasta ja osallistua arvontaan! Palautetta jättäneiden kävijöiden kesken arvotaan yhteistyökumppaniemme lahjoittamia ihania tuotepalkintoja.

OHJELMA 9.12.2012
 
12:00 Ovet aukeavat. Ofelia Market alkaa! Ilmainen sisäänpääsy.

13:00 Myyjien muotinäytös

14:30 Aron Ra: MARRA 2012 (muotinäytös)

15:30 Varusteleka Goes Gentleman (muotinäytös)

16:00 Laura Luna & Kaira Tribe (Tribal fusion -vatsatanssia)

16:30 Kuolleiden päivän asustetyöpaja, ohjaajana Iida Leonsaari / Ida Loves Frida. Workshop on osallistujille ilmainen! Paikkoja rajoitetusti, ilmoittautuminen tapahtumapäivänä infopisteeseen klo 12 alkaen.

18:00 Ovet sulkeutuvat. Ofelia Market loppuu!



MYYJÄT 9.12.2012 

Armella (Helsinki): Asusteita ja koruja vaatehuoneen kätköistä 50-90 -luvuilta.

Backyard Bambie (Helsinki): "Koruja huumorintajuisille!" Käsintehtyjä koruja, jääkaappimagneetteja ja muita pikkutuotteita elämää riemastuttamaan.

Bard&Jester (Sastamala): "Erikoista Käsityö Design Nahkatavaraa Asenteella."

Bellerina Design (Helsinki): Ofelia Marketin toisen järjestäjättären Päivyt Toivosen tummatunnelmaisia postikortteja, valokuvia, printtejä ja värikkäitä asusteita.

Bijou Noir (Helsinki): "Vanhanajan henkeä, uudella tyylillä!" Käsintehtyjä koristuksia.

Cremé de la Garderobe & Cloudberry Lady (Salo): Ihania vaatteita ja garderobien kirppisaarteita sekä lolitaa suomalaisena käsityönä!

Darling Starling (Helsinki): Dramaattisia eläinaiheisia koruja ja asusteita.

Dead Mamas (Vantaa): "Karmivan ihania kameo-koruja!" Dia de los Muertos- ja steampunk-henkisissä koruissa seikkailevat pääkallot, luurangot, eläimet ja muut hurmaavat hahmot.

Essin maailma (Espoo): "Söpöjä juttuja söpöille tytöille!" Kaikkea ihanaa lolitoille ja muille suloisten asusteiden ystäville.

Fast 'n' Loud (Helsinki): "Swingin' and Rockin' Shop Deluxe!" Pin up-, hot rod- ja 40-50 -lukujen -henkisiä naisten ja miesten vaatteita, asusteita, sisustustuotteita ja paljon muuta.

Fine van Brooklin (Helsinki): "Rakkaudesta koruihin, joilla on tarina." Uniikkeja koruja, jotka ovat saaneet vaikutteita Belle Époquen, Art Nouveaun ja Art Decon aikakausien väreistä, ornamenteista, taiteesta ja muodista. 

Fintage Ry: Kotimaan kaunein ja komein vintage-yhteisö tuo myyntiin postikortteja ja uuden, upean seinäkalenterinsa vuodelle 2013. Lisäksi pöydästä saattaa löytyä jäsenten vintage-aarteita.

Fiona Timantti (Helsinki): Modisti Fiona Timantin vintagea henkiviä, ajattoman tyylikkäitä ja korkeatasoisia päähineitä ja asusteita on nähty niin burleskitaiteilijoiden, Maria Veitolan kuin Lady Gagankin yllä.

Gloomy moon (Heinola): Verkkokauppa ja tuotemerkki, joka yhdistää kierrätystä ja rokimpaa tyyliä.

Harajuku (Tampere): "Nuorekkaan ja persoonallisen pukeutujan vaatehtimo!"

House of Simone (Tampere): "Kierrätyksen uniikki ote - uusi elämä nahalle ja pitseille räyheän sensuelleina koruina ja asusteina."

Ida Loves Frida (Turku): "Kukkia Frida Kahlolle!" Ida ja hilpeät esi-isät, kummitusjutut ja värikkäät kukat, surupukuiset paperinuket ja pitkät raitasukat - täältä niitä löytyy, ja kaikkea kummaa muuta! Ida Loves Fridan takaa löytyvä käsityötaiteilija Iida Leonsaari toimii myös joulukuun Ofelia Marketin Dia de los Muertos -aiheisen workshopin ohjaajana.

Kitsune Design (Helsinki): Ihania talvisia koruja ja säihkyviä heijastimia.

Kuukoru (Helsinki): Astetta rouheampia koruja miehille ja naisille; kukkia, kalloja, Kalashnikoveja.

LaloMaryH (Jyväskylä): Viehkoja, käsintehtyjä alakulttuuri- ja vintage-henkisiä sisustuspaperinukkeja.

Laura g & Laura v (Helsinki): Uniikkeja, käsintehtyjä kierrätysmateriaalilaukkuja ja - asusteita.

Lovelace Couture (Turku): Pin up -tyylisiä asusteherkkuja ripauksella burleskia ja hyppysellisellä vintagea! 

Makeaa Elämää 2013 (Savonlinna): "Irtoripsiä, kellohameita, herkullista ruokaa ja Makeaa Elämää!" Savonlinnan kotitalousopettajaopiskelijat tuovat myyntiin hurmaavan herkullisen 50-lukua henkivän ruokakalenterinsa. 

Malandra (Helsinki): Värikkäitä käsintehtyjä vaatteita, huiveja ja koruja.

Mama's Little Factory (Tampere): "Suloista, ihanaa ja vähän hyödyllistäkin!" Mama's Little Factory tehtailee suloisia hiusasusteita, kaulakoruja, korviksia, pussukoita, kukkaroita, piensisustustuotteita, koristeita ja torkkupeittoja.

Miau Design (Helsinki): Pin up -henkisiä hius- ja rintakoruja höyhenistä ja Swarovski-kristalleista.

Miia Magia (Helsinki): Mittatilaustyönä Suomessa valmistettavat yksilölliset Miia Magia Design asusteet ja korut leikittelevät maskuliinisuuden ja naisellisuuden rajamailla.

MoodforHoop (Helsinki): "Keep On Hooping!" MoodforHoop tuo myyntin muun muassa hoop dance -vanteita ja vannesuojia sekä pitsi-, sulka- ja helmikorvakoruja.

Mrs. Bertin's Jewelry Box (Helsinki): "Finery fit for Versaille!" Herkullisia ja koreita käsintehtyjä koruja.
 
My Oddities (Helsinki): "Cute and morbid!" Muun muassa polymeerisavesta käsin valmistettuja eriskummallisia koruja, jotka ovat saaneet inspiraationsa alakulttuureista ja fantasiasta.

Nellin Shoppi (Helsinki): Söpöjä käsintehtyjä eläinaiheisia kirjanmerkkejä ja -koruja.

Norda Brilo (Helsinki): Luonnon inspiroimia asusteita, helmikoristeisia koruja ja kanzashi-kukkia.

Olivia Rouge (Tampere): Olivia Rougen kotimaiset, käsintehdyt tuotteet henkivät vahvasti 20-50-lukujen kultaista aikaa ja tuovat hymyn huulille huononakin päivänä!

Petite Florence (Helsinki): Ofelia Marketin toinen järjestäjätär, Lumimarja Wilenius, tuo myyntiin muun muassa käsintehtyjä ja uniikkeja, erikoistekniikoilla valmistettuja kukkapantoja ja -asusteita sekä korvakoruja.
 
Pienessä Sievässä (Helsinki): Nahkaisia käsitöitä ja koristeita.

Pinkkis (Helsinki): "Sillä hauskuus kuuluu kaikille!" Hauskoja koruja ja pirteitä pussukoita huolella valituista materiaaleista. 

Pin-Up Garage (Helsinki): "Rock 'n' Rollia, moottorin pärinää ja naisellista glamouria!"

Planet Ida (Tampere): Kierrätysmateriaaleista valmistettuja sateenkaaren värisiä vaatteita, koruja ja asusteita. 

Rautakorento (Helsinki): Asusteita ja koruja, orgaanisia muotoja. 

Saidan ja Idan aarreaitta (Helsinki): "Kirppiskeijun taikaa!" Vintage- ja retro-henkisiä aarteita, tuunattuja ihanuuksia sekä muita hassunhauskoja vaatteita, koruja ja asusteita. 

Sakurasox (Helsinki): "Ihanat sukat!" Erikoisia ja erityisiä sukkia ympäri maailmaa.

Salamankantama (Järvenpää): Uniikit luontoaarteista ja kierrätysmateriaaleista valmistetut korut, asusteet ja hiuslaitteet draamakuningattarille, tribaaliprinsessoille, merirosvoruhtinattarille ja muille oman elämänsä jumalattarille. Salamankantaman Laura Lunalta voi myös tiedustella Tribal fusion -vatsatanssikursseista, mikäli Laura Lunan & Kaira Triben tanssiesitys Ofelia Marketissa innostaa uuteen harrastukseen.

Sanna Von Steam (Helsinki): "Gothic and Steampunk With a Deadly Twist!" Koruja, asusteita ja vaatteita synkkään makuun.

Sir Roi (Riihimäki): Kauhuromanttisia koruja.

Skeletons in the Cupboard (Espoo): Käytettyjä goottivaatteita edullisesti.

Smooth Shop (Espoo): "Ota smoothimmin!"  Vintage- ja burleskihenkisiä koruja ja asusteita, joista on lupa nauttia ja olla ylpeä. 

Stranded Things (Helsinki): "Outoja ihanuuksia, pitsiä ja mereneläviä!"

Susitaika (Kotka): "Kaikkea kaunista!" Kirjottuja ja ommeltuja tuotteita sekä koriste-esineitä.

TAO BAZAR (Helsinki): Erilaiset, herkulliset ja ihastuttavat itämaiset sekä aasialaiset tuotteet.

Tickle My Pixel (Helsinki): Tickle My Pixel tekee yksilöllisiä käsitöitä, joihin vaikutteet tulevat mm. tietokone- ja roolipeleistä. Asusteissa yhdistyvät leikkisyys ja käytännöllisyys. 

Tiina Talvikki (Salo): "Muotia metsänneidoille!" Romanttista ja luonnonläheistä naistenmuotia uniikkikappaleina ja piensarjoina.

Tiisin' Design (Helsinki): "Uniikkia, värikästä, hassua ja tyttömäistä!" Tiisin' Design tuo myyntiin muun muassa pussukoita, hattu-hattusia ja hiuskoristeita.

TOHONO (Helsinki): TOHONO on suomalainen tuotemerkki, jonka kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan käsin Suomessa ja ovat tyyliltään romanttisia, goottilaisilla, moderneilla ja etnisillä vaikutteilla. Asusteissa yhdistyvät erisävyinen nahka, puu ja koristeltu pitsi.

unAnah (Orimattila): Laukkuja, koruja, asusteita ja vaatteita kierrätysmateriaaleista, pienellä vintage-mausteella. 

Varusteleka (Helsinki): Armeijavaatteiden ja -varusteiden erikoisliike Varusteleka ei juuri esittelyjä kaipaa. Saavu paikalle ja totea itse, miksi näin on. Varustelekan valtakunta löytyy Ofelia Marketissa toisen kerroksen vasemmalta käytävältä, Hamlet Boulevardilta. Myyntiin tulee vaatteiden ja muun romppeen lisäksi vuoden 2013 asenteellisin tyttökalenteri, jonka Varusteleka on toteuttanut yhdessä PinUp Helsingin ja Belle Modesten kanssa. 

Veera Tamminen (Helsinki): "Keramiikkaa ja kauniita asioita noitamaisella särmällä!"


Lisäksi mukana yksityisiä kirpputorimyyjiä, joiden nimiä ei julkaista. Myyjälistoihin saattaa vielä tulla muutoksia! Peruutuspaikkoja voi tiedustella osoitteesta ofeliamarket[at]gmail.com. 

3 kommenttia:

  1. Vaikka Helsinki onkin ihana kaupunki, tulee Gloomy moon vain vierailulle. Kotipaikka siis Heinola, ei Helsinki. :)

    VastaaPoista
  2. Kiireessä syntynyt erhe on nyt korjattu. Pahoittelut!

    VastaaPoista
  3. Very excited; can't wait! Thanks, ofelia Market!

    VastaaPoista